ARTIKKELI Maaliskuu 2020

Ainoa kotimainen linssivalmistaja Piiloset haluaa säilyttää alan osaamisen Suomessa.

”Näkeminen on merkittävä aisti meille jokaiselle. Suomessa pitää pystyä valmistamaan silmälaseja, jotta se onnistuu myös poikkeus- ja hätätilanteissa. Se on yksi syistä, miksi haluamme säilyttää alan osaamisen Suomessa”, Piiloset-yrityksen toimitusjohtaja Riikka Järvinen sanoo.

Vuonna 1978 perustetun yrityksen tarina alkoi piilolinssinesteistä. Niistä toiminta laajeni kehysten maahantuontiin. Oma hiomo perustettiin Turun lähelle Lietoon 1980-luvun lopulla.

”Silloin Suomessa oli vielä reilu kymmenkunta linssihiomoa. Kahden suurimman yhdistäessä voimansa näimme, että pienellä ja ketterällä perheyrityksellä olisi sauma lähteä mukaan markkinoille. Halusimme olla luomassa osaamista Suomeen, ja nyt olemme ainoita jäljellä.”

Valtaosa muista toimijoista on globaaleja jättiläisiä, joten pienen yrityksen on ollut pakko erikoistua. Kuluttajalle Piiloset haluaa tarjota räätälöityä palvelua. Toimitusajat pysyvät lyhyinä, kun tuotanto tapahtuu Suomessa.

”Massalla pärjääminen ei ole mahdollista Suomen työvoimakustannuksilla. Koitamme erikoistua ja kehittää kuluttajille uusia linssidesigneja. Painopisteemme on yksilöllisissä monitehoissa, harrastelinsseissä ja muissa erikoislinsseissä.”

Ympäristöystävällinen yritys

Viimeisen 20 vuoden aikana Piiloset on muuttunut vientiyritykseksi, jonka liikevaihdosta yli puolet tulee kotimaan rajojen ulkopuolelta. Vientiin menee etenkin piilolinssinesteitä ja kuivasilmätuotteita.

Piiloset haluaa maksaa veronsa Suomeen ja työllistää ihmisiä täällä. Tutkimus ja tuotekehitys sekä tuotteiden valmistus tapahtuu omilla tehtailla Liedossa.

”Vastaamme suomeksi puhelimeen täältä Liedosta, ja meille saa tulla käymään ja nähdä millaisissa työoloissa teemme tuotteita ja miten hoidamme asiat”, Järvinen kertoo.

Kotimaisuus ja ympäristöystävällisyys ovat yritykselle tärkeitä arvoja. Hankinnoissaan Piiloset suosii muita kotimaisia toimijoita, läheltä ostettaessa myös kuljetuspäästöt ovat pienempiä. Tehtaat puolestaan on lämmitetty jo yli vuosikymmenen ajan kotimaisella pelletillä, ja viime syksynä niiden katoille asennettiin aurinkopaneelit. Koko linssituotannon on tarkoitus pyöriä jatkossa aurinkoenergialla.

”Jätehuoltokumppanimme on sitoutunut siihen, että kaikki jatkojalostetaan. Esimerkiksi muovit kerätään erikseen ja toimitetaan vaateripustimien raaka-aineeksi.”

Porkkanoita ja muutoksia alalle

Järvinen muistuttaa, että kuluttajat haluaisivat ostaa enemmän kotimaisia tuotteita. Hän viittaa NÄE ry:n Silmälasien käyttö ja näönkorjaus Suomessa 2019 -selvityksen tuloksiin. Tuhannesta vastaajasta 69 prosenttia olisi kiinnostunut hankkimaan mieluummin kotimaiset kuin ulkomaiset silmälasilinssit.

”Kotimaiset kuluttajat haluaisivat oikeasti ostaa kotimaista, ja tutkimuksen mukaan 41 % silmälasien käyttäjistä on valmiita maksamaan kotimaisista laseista enemmän kuin vastaavista ulkomaisista. Tämä on hyvä porkkana alalle.”

Toukokuussa myös Liedossa otetaan käyttöön aiempaa tarkempi laatujärjestelmä, kun silmälaseja koskeva uusi Medical Devices -asetus astuu siirtymäajan jälkeen voimaan. Se tuo hiomolle paljon lisää vaatimuksia erilaisten laadittavien dokumenttien muodossa.

Lainsäädännön muuttuminen lisää kustannuksia, mutta alan muutokset tuovat mukanaan myös positiivisia haasteita. Vielä ei tiedetä, millä tavalla ihmiset haluavat silmälasinsa esimerkiksi 10 vuoden päästä ostaa.

”Luvassa on varmasti uusia ja erilaisia toimintatapoja verrattuna siihen, mihin olemme tottuneet. Katsomme tulevaan positiivisin mielin. Meillä on hyvä jengi ja loistavat tuotteet eli mahdollisuuksia vaikka mihin.”

https://www.erto.fi/palvelut/tyo-ja-elama/toissa/4218-valttikorttina-kotimaisuus

Artikkeli julkaistu Toimihenkilöliitto ERTO:n jäsenlehti 1/2020

Teksti: Saara Autere